Lantmännen uskoo avoimen, osallistavan innovaation voimaan, ja on toteuttanut sitä vuosittaisen The Greenhouse innovaatio-ohjelman muodossa. Greenhouse lähti liikkeelle vuonna 2014 sisäisestä kampanjasta ja on kasvanut nykyiseen muotoonsa vuosien varrella, oppimalla aiemmista kokemuksista. Tärkeänä osana sen menestystarinaa on ollut ylimmän johdon sitoutuminen innovatiivisten kyvykkyyksien ja kulttuurin kehittämiseen.
Greenhousen tarkoituksena on nostaa esille ideoita, joilla ei ole kiireisessä arjessa tilaa kasvaa ja kehittyä. Nykymuodossaan Greenhouseen kuuluvat olennaisena osana innovaatiokilpailut, työpajat, startupien ideoiden intensiivikehitys Hackathonissa, sekä sisäinen ideoiden jatkojalostus Accelerator-mallilla.
Koska suuri osa aktiviteeteista toteutetaan nykyään digitaalisesti, ovat innostavat ja toimivat digitaaliset työkalut entistä tärkeämmässä roolissa. Ratkaisun monipuolisiin tarpeisiin Lantmännen löysi Orchideasta.
Greenhousen parissa tiiviisti toimiva Nina Tuomikangas kuvailee Orchidean roolia:
”Orchidea mahdollistaa meille Lantmännenin kollegojen ja ulkoisen verkoston osallistamisen. Sekä isomman mittakaavan toiminnan ja siihen liittyvän suuren ideamäärän tehokkaan käsittelyn.”
Vuoden 2023 Greenhouse oli Lantmännenille kolmas Orchidean alustalla järjestetty. Aihe vaihtuu vuosittain, ja tämän vuoden teemana oli tuotannon sivuvirtojen vähentäminen. Se lanseerattiin viestintäkampanjalla printtimedioissa ja sosiaalisessa mediassa.
Aktiivisella viestinnällä haettiin ideoita sekä sisäisesti että ulkoisilta verkostoilta kuten startupeilta ja tutkijoilta. Ideoiden keräämiseen hyödynnettiin Orchidean haaste -ominaisuutta. Tuomikangas on ollut tyytyväinen Orchideaan haasteiden järjestämisessä.
”Päästiin käyttämään uutta päivitettyä versiota haasteissa ja saatiin Orchidealta hyvää tukea haasteen rakentamiseen ja sparrailuun.”
Haasteet avattiin erikseen sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille, jotta kysymykset voitiin kohdentaa tarkemmin. Yhteensä avattiin kymmenen haastetta eri aiheista, viisi sisäisille ja viisi ulkoisille. Vaikka haasteita oli paljon, niiden hallinnoinnin sujuvuus yllätti.
”Oli yllättävää, kuinka vaivatonta oli tehdä haaste ja ylläpitää niitä. Niitä oli kuitenkin 10 kappaletta ja pelättiin etukäteen meneekö mahdottomaksi. Oli kuitenkin juuri oikea ratkaisu, täysin hallittavissa ja käyttäjäystävällistä.”
Greenhouse-ohjelman herätti jo aiempina vuosina paljon kiinnostusta, minkä takia odotettiin suurta ideamäärää. Esikarsinnan tekeminen oli Tuomikankaan mukaan tärkeää, jottei arviointiin uppoaisi liikaa aikaa. He päätyivät ensin karsimaan ideat nopealla yes-maybe-no -menetelmällä, ja keskittivät tarkemman strategisiin kriteereihin nojaavan arvioinnin vain mielenkiintoisimpiin ideoihin.
”Jännitettiin paljonko tulee ideoita ja miten niiden arviointi Orchideassa onnistuu. Saatiin tähän Orchidealta loistavaa tukea ja koulutettiin stakeholderit prosessiin.”
Arvioinnissa koettiin merkitykselliseksi, että päätöksentekijät voivat perehtyä ideoihin jo alkuvaiheessa, jotta omistajuus ideoihin ja valintoihin syntyy. Tällöin ideat siirtyvät todennäköisemmin eteenpäin ja saadaan todellista muutosta aikaan. Orchidea on Tuomikankaan mukaan auttanut tässä suuresti.
”Orchidean isoimpia vahvuuksia on, että saadaan helposti eri stakeholderit eri liiketoiminta-alueista arvioimaan saapuneet ideat ja omistajuus syntyy jo aikaisessa vaiheessa.”
Digitaaliset Innovation Day -työpajat ovat pandemian jälkeen vakiintuneet osaksi Lantmännenin Greenhouse ohjelmaa. Digitaalisiin työpajoihin haluttiin lisätä innostavuutta ja he kokeilivat Orchidean AI työpajaa ensimmäistä kertaa heti sen lanseerauksen jälkeen. Etukäteen Lantmänneniä mietitytti mm. tietoturvakysymykset.
”Meille on korkea tietoturva erittäin tärkeää. Oli mahtavaa, kun Orchidean AI ratkaisut vastasivat meidän tietoturvaohjeistusta.”
Työpajojen haluttiin olevan luovia ja inspiroivia isolle osallistujajoukolle, joten oikean tavan löytäminen oli tärkeää. Sopivaa työpajamallia lähdettiin rakentamaan yhdessä ICG Innotiimin Mikko Lehtosen kanssa, jonka asiantuntemus oli tärkeässä osassa onnistumisen kannalta.
”Työpajoihin kehitettiin tekoälylle selkeä rooli työskentelyn eri vaiheisiin. Löysimme yksinkertaisen ratkaisun, jossa tekoäly nopeutti merkittävästi ideoiden kehittelyä ja samalla aktivoi osallistujien omaa ajattelua – näin kehiteltyjen ideoiden laatu ja määrä kasvoivat. Myös tekoälyn tukemaa työpajaa tulee fasilitoida hyvin, ja huomioida tekoälyn toiminta osana ryhmää.”
Työpajoissa etsittiin aluksi tasapainoa AI:n ideoiden määrän suhteen ja oikeaa mallia kehitettiin kokemusten ja palautteen pohjalta. Sopivan tavan löydettyä AI toimi erinomaisena ajattelun tukena antaen tilaa myös yksilölliselle ajattelulle. Se loi inspiroivaa tunnelmaa haastavaan digitaaliseen ympäristöön ja edisti siten luovuutta. Työpajoihin osallistui 70 osallistujaa ja niissä kerättiin yli 600 siemenideaa. Osallistujilta saatiin innostunutta palautetta ja Lantmännen oli tyytyväinen lopputuloksiin. Tuomikangas kuvailee AI-työpajoja:
”Digitaalisessa ympäristössä on tärkeää löytää aidosti inspiroiva tunnelma, jotta ihmiset pääsevät synnyttämään ideoita ilman digitaalisuuden rajoitteita. Tässä se toimi hyvin”.
Työpajoissa tärkeä jatkokehittämisen vaihe ei ole perinteisessä työpajoissa usein yhtä innostava ideoinnin jälkeen ja jääkin monesti vähemmälle huomiolle. Tuomikangas koki, että Orchidean prosessi ja tekoäly tukivat tätä vaihetta hyvin.
”Tällä prosessilla saatiin laadukkaampia ja paremmin jatkokehitettyjä ideoita.”
Lantmännen on oppinut paljon avoimen innovaation kampanjoiden parhaista käytännöistä kokemuksen ja osallistujien palautteiden kautta. He alkavat valmistelemaan jo seuraavaa Greenhouse kampanjaa ja aikovat toteuttaa kampanjan taas Orchidean avulla. He arvostavat Orchideaa jatkuvasti kehittyvänä alustana, jonka kehittämisessä asiakkaat ovat mukana:
”Oli tosi hienoa, miten tultiin kuulluksi, kun tunnistettiin kehitystarpeita Orchideassa. Osa näistä siirtyi heti kehitystiimille ja osa ratkaistiin pidemmällä aikavälillä.”
Kokemuksiensa myötä he jakoivat myös parhaat vinkit onnistumiselle:
”Mitä selkeämmin ongelman pystyy kuvaamaan ja mitä palavampi se on, sitä parempia ideoita saadaan ja ne menevät eteenpäin.”
”Pienelläkin porukalla voi tehdä upeita juttuja, kun on erilaisilla rooleilla, osaamisella ja taustoilla omaavia ihmisiä.”
Greenhousea kehittämässä ja järjestämässä ovat:
Nina Tuomikangas, Lantmännen Group, R&D Team Innovation
Lisätietoa Greenhouse ohjelmasta löydät sivulta: https://www.lantmannen.com/research-and-innovation/the-greenhouse/
ICG Innotiimi auttaa asiakkaita tekoälyn hyödyntämisessä innovaatiotoiminnan eri vaiheissa.